Olen ollut nyt kotona 4 viikkoa, ihanaa! Melkein tuntuu koko sairaus ja sairaalassa vietetty 80 vuorokautta vain kaukaiselta unelta. No, jottei totuus pääse unohtumaan voin aina vilkaista peiliin ( missä mun tukka?) tai yrittää nousta vaikka portaat toiseen kerrokseen (jaksan hädin tuskin). Toissa viikolla kävin kuopiossakin, nyt on sitten "viimeiset" luuydinnäytteet otettu. Nämä siis ratkaisevat mun kohtalon, että joudunko kantasolusiirtoon vai onko tauti lähtenyt kokonaan, jolloin on luvassa kyttäysvaihe seuraavat 5 vuotta. Sanomattakin on selvää kumpaa tulosta tässä toivotaan, varsinkin kun mulla kohta on kaksi alle 5-vuotiasta lasta kotona...
Käyntiä oli myös äitipolille, jossa oli kaikki hyvin. Synnytys lähestyy ja kroppa antaakin merkkejä siihen suuntaan joka päivä. Lähtö saattaa olla minä päivänä vaan. Ilmeisesti yritän nyt kuitenkin synnyttää normaalisti alisteitse. Sektio kuulosti niin pelottavalle etten osannut sitä oikeen tarpeeksi pyytää, vaikka ilmeisesti sen olisin halutessasi saanut. Mietin kuitenkin myös mahdollista kantasolusiirtoon joutumista, etten halua mitään ylimääräisiä riskejä kuten parantumattomia leikkausarpia siihen mukaan. Että katsotaan nyt sitten kuinka tässä käy. Olen kuitenkin toipunut tästä kaikesta siihen malliin, että minua hoidetaan tällä hetkellä normaalina raskaana olevana naisena, toki riskiraskautta seuraten. Mutta lääketieteellistä syytä tai perustetta esim. ennenaikaiseen sektioon ei ole.
Sellaista tänne, kotona olemisesta nauttimista ja vauvan kamojen järjestelyä. Toivottavasti tilanne jatkuu tällaisena, eikä mene koko kesä (ja pahimmillaan elämä) pilalle jatkohoitojen kanssa. Mulle riittäisi jo tätä laatua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti